Anteeksi että kesti hieman, mutta tässä sitten olisi osa 2, joka kertoo Rubiinimuurien aatelisperheestä :) En nyt keksi mitään höpötettävää enempää :D

 

Eva Rubiinimuuri ei ollut onnellinen nainen. Olihan hänellä aviomies ja pieni tytär, mutta sen lisäksi hänellä oli tappava sairaus, rutto ja pelko siitä että sairaus tarttuisi hänen perheeseensä. Sen takia hän oli usein suljetussa tilassa vain nukkumassa, joka oli uskomattoman tylsää.

 

Joskus Eva pääsi uloskin, ja silloin hän kulutti aikaansa varovasti perheensä kanssa, ja soitti pianoa. Vaikka Eva pääsikin harvoin soittamaan, oli hänet nimetty kylän taitavammaksi pianon soittajaksi.

Adamilla ja Evalla oli yhteinen sopimus, ettei Bellalle vielä kerrottaisi rutosta. Palvelusväkeä Rubiinimuureilla ei juurikaan käynyt, koska ei kukaan halunnut saada ruttotartuntaa. Siksi Adam opetti Bellalle elämän perustaitoja.

Eräänä kauniina päivänä asteli vaalea kaunotar, Kathy Hopeapiano Rubiimuurien linnan luo. "Päivää neito!" sanoi Adam ilahtuneena siitä että sai seuraa. "Päivää vaan, komea herra.." vastasi Kathy flirttaavaan sävyyn. "Vaikutat yksinäiseltä.." hän jatkoi ja lopulta Adam päätyi kertomaan Kathylle kaiken Evan sairaudesta. "Ja niinpä kukaan ei tule lähellekkään linnaamme. Toivottavasti tämä ei säikäytä sinua pois" Adam lopetti kertomuksensa.

"Ei toki. Ensivaikutelmani sinusta on tosiaan hyvä, en halua lähteä" Kathy vastasi hymyillen lämpimästi Adamille. "Voi kiitos.." mutisi Adam hämmentyneenä. Hänelle alkoi valjeta, tuo nainenhan yritti hurmata hänet!

"Kaunis tytär teillä" kehui paikalle ilmestyvä Lennard ulos tulleelle Evalle. Hänkään ei vielä tiennyt Evan sairaudesta. "Kiitos kiitos" Eva vastasi, vaikka tiesi että tuo on se mies, joka haluaa vain että hänen perheensä maine on parhain.

"Rakas, en olekkaan nähnyt sinua vähään aikaan!" huudahti Eva ja otti Adamia kädestä. Adamista tuntui pahalta katsoa Evan onnea, sillä Adam ei ansainnut Evan rakkautta. "Juurihan minä suutelin sitä Kathya.." ajatteli Adam.

Hän sai toista ajateltavaa tutustuttuaan Lennard Hopeapianoon. "Teidän linnanne, se on upea! Voin vain haaveilla sellaisesta" Lennard jatkoi kehumista. "Kiitos paljon!" sanoi Adam ja halasi Lennardia. Hän ei tajunnut, että Lennard oli pelkkä mielistelijä.

Adam sai kehuja myös talonpojalta. Robert oli tullut Kathyn ja Lennardin kanssa, sillä hän oli heidän läheinen ystävänsä.

Vihdoin ja viimein saivat Rubiinimuuritkin hovimestarin. Tämä mies kun ei tiennyt että Eva on sairastunut ruttoon. "Aivan siisti paikka, laitan aterian ja siinä taitavat olla tämän päiväiset työt" hovimestari mietti.

Eva ihaili maisemia linnan katolta. Samalla hän mietti perijää. Heillä oli vain tytär, eikä Eva tiennyt kauan olisi hengissä. Olisi kai aika toimia.

"Totta kai hankimme perijän!" oli Adamin vastaus ja he ryhtyivät heti sanoista tekoihin. Evaa tosin pelotti, että Adam saisi ruttotartunnan ja kuolisi. Silloin Bella jäisi yksin...

Lennard esitteli pianonsoittotaitojaan Robertille ja Evalle. "Mihin aviomiehesi lähti?" hän kysyi Evalta ja Eva kohautti olkiaan. "Juttelemaan jonnekkin vaimosi kanssa" hän vastasi. "Kathy on varmaan taas hurmaamass amuita miehiä" mietti Lennard.

Kerrosta ylempänä Kathy houkutteli Adamin taas pettämään Evaa. "Mitä sanot, jos Eva näkee meidät?" kysyi Adam. "Hänhän sairastaa ruttoa, ei hän halua minua tartuttaa.Ei tule lähellekkään" Kathy naurahti tyytyväisenä.

Robert oli tosin tullut hiljaa yläkertaan tutkimaan koriste-esineitä, joihin hänellä itsellä ei ollut varaa. "Herran tähden..." hän mutisi kun huomasi Kathyn roikkuvan Adamin kaulassa.

"Olenko minä parempi sinulle kuin se ruttotyttö?" kysyi Kathy kauneimmalla äänellään. "O-olet.." mutisi Adam. Hän oli tosiaankin ihastunut tuohon vaaleaan naiseen, vaikka järki käski pysymään kaukana Kathysta.

Kathy lähti tyytyväisenä pois, ja silloin Robert tuli esille. Nyt hänen mittansa oli täyttynyt. "Minä kerron vaimollesi!" Robert kivahti jolloin Adam vihelsi ja vartijat tulivat sitomaan Robertia. "Viekää hänet pimeimpään tyrmään!" komensi Adam.

Vähän ajan päästä koitti Bellan kasvun hetki. Katsotaan millaiseksi tyttö kasvaa...

Onpa nätti. Bella lähti kävelemään kohti omaa huonettaan heti kasvettuaan, mutta kesken matkaa jokin tarttui häntä olkapäästä...

Eva kuuli kirkaisun, ja juoksi heti ulos tilasta, johon hänet oli taas suljettu. Hän löysi maasta kankaanpalasen, joka oli selvästi Bellan mekosta.

"Rakas, tyttäremme on kadonnut.." itki Bella. Syyllisiä oli vain kolme vaihtoehtoa; Kathy,Lennard ja Robert. "Tähän aikaan? Meidän pitää etsiä hänet!" hätääntyi kuningas.

"Tiedätkö mitään siitä, Lennard?" kysyi Eva ja tuijotti Lennardia. "Minäkö? No en tosiaan, niin kauniille tytölle en tekisi mitään pahaa!" hän kivahti ehkä vähän liian töykeään äänensävyyn.

(Anteeksi timantti, unohdin peittää sen) Sillä aikaa pimeässä metsässä, jota kutsuttiin mustaksi metsäksi asteli pieni punapäinen tyttö. Bella. "Huhuu! Onko kukaan!" Bella huhuili ja katseli ympärilleen. Jossain täällä hänet kaapannut henkilö varmasti olisi.

Bellan eteen asteli joku. "En voi jättää sinua henkiin, kai ymmärät sen?" kuului ääni. "Aika tyhmä kysymys" Bella ajatteli ja häntä jostain syystä hymyilytti. Mutta samalla hän meinasi purskahtaa itkuun.

Sisällä oli täysi hälinä päällä, kaikki huhuilivat Bellaa. Lennard taas oli kai saanut ruttotartunnan.

 

Mustasta metsästä kuului kova kirkaisu, ja sen jälkeen oli aivan hiljaista. Mitä oikein oli tekeillä?

Enpäs kerro vielä, jätän tämän nyt tähän ^^ Oli pakko jättää jännittävään paikkaan. Kommentteja toivoisin :)